Sählyturnaus 2011
Julkaistu 23.02.2011
Ulkona lämpötilamittari näytti lauantaina reilua 20 astetta pakkasta, kun piirin sählyturnaus polkaistiin Aktivan-hallissa käyntiin. Pallo tipahti lattiaan Vuorenveikkojen osalta heti aamu kymmeneltä, jolloin RET saapui testaamaan Veikkojemme kuntoa. Veikot toivat ensimmäiseen peliin kaksi kentällistä luun kovia pelimiehiä ja ensimmäisenä kylmään kyytiin pääsivät Ruokolahtelaiset. Lopputulos 21-2 kertoi sen tosiasian, että veikkojen nuorempi sukupolvi oli kasvanut vuodessa juuri sen verran, mitä Veikon kuuluukin kasvaa. Ilari ja Paulus ottivat kylmästi kentän haltuun ja pieni (200cm) Hermannikin omalta osaltaan laittoi palloa vastustajan häkkiin kuin vanha tekijä. Viime vuoden keulakentällinen oli näin tiputettu pappakentän rooliin pitämään omaa päätä puhtaana, kun nuoremmat vei vastustajaa kuin litran mittaa.
Yhdeltä iltapäivällä oli sitten toissa vuoden mestareiden eli Korvenvaeltajien aika asettua Veikkojen myllyyn, jotta jyvät saatiin erotettua akanoista. Peliaika 2x 12min riitti tällä kertaa lopputulokseen 20-5, jonka jälkeen hätäisimmät alkoivat jo soitella KoVan miehille bussia kotimatkaa varten. Huomioitava seikka tässä matsissa oli myös vanhan koulukunnan dieselin (Tero) saapuminen areenalle vahvistamaan etenkin pappakentän kuntovajausta.
Kolmannessa matsissa sitten päästiin ratkomaan lohkovoittoa ja sitä kautta jatkopelejä turnauksessa. Vastaan asettui viime vuoden mestarit, Lauritsalan Siniveljet Ry eli LSV. Hyvään lämpöön päässyt nuorisokenttä Ilarin johdolla aloitti jo tutuksi tulleen patarummun paukutuksen ja kyyti oli kylmää kuin ulkona konsanaan. Taululle taottiin loppulukemat 20-7, joka takasi seuraavaksi vastustajaksi LW2:n eli Walliveljien kakkosjoukkueen.
Klo. 14.30 alkoi sitten se ensimmäinen OIKEA peli. Joukkueen psyykkaus Walliveljiä vastaan ei ollut kovin vaikeaa. Vuonna 2008 hävitty finaalipeli LW:tä vastaan oli vielä vanhemmalla kaartilla muistissa, joten ennen peliä huudettu ”VV” sai ylimääräistä pontta jo siitä. Ja niin se selkäsauna sitten alkoi. Kapellimestarina toimi jälleen kerran Ilari ja rumpua takoi Paulus. Joukkueen ”kädet” eli Miksa soitteli tuttuun tyyliin jousisoitinta ja vasempana laitana toimi ”paikka ja maali” alias Tuze eli käyrätorvisti. Loppulukemiksi toimitsijat saivat laskettua tuloksen 19-4 ja näin pääsy finaaliin oli varmistettu. Hieman myöhemmin kantautui VV:n joukkueen johdon korviin toisesta otteluparista tieto, mitä oli odotettu ja jopa toivottu. Veikot saisivat mahdollisuuden revanssiin muutaman vuoden jälkeen, kun finaalissa vastaan asettuisi LW1.
Miesten finaalipari VV-LW1 tunnetaan myös nimellä ”El Clásico”, sillä se ei ole joukkueille vain ottelu muiden joukossa. Se on ottelu, jossa kohtaavat toisilleen tutut ja rakkaat vastustajat, mutta ennen kaikkea se on ottelu, josta halutaan poistua voittajana. ”Grande Finale” käynnistettiin klo. 16.00 jo tuttuun tapaan päätuomari ”Mäkelän” johdolla. LW1:n kapteeni Rapi juoksutti joukkueensa lennokkaasti kentälle. Lennokkuus johtui lähinnä siitä, että LW1 oli Lohko B:n joukkue ja näin pelannut yhden ottelun vähemmin. Alku näytti juuri niin tyrmäävältä kuin se vuonna 2008 oli näyttänyt. Walliveljet iski neljä maalia minuutissa ja katsomokin jo kohahti. EI KAI TAAS?
EI!!! Veikot alkoivat pelata ja vastaavanlaista tulitusta ei ole nähty sitten jatkosodan. Joukkue murskasi kivet soraksi ja aikaisemmin päivällä tehdyt ~80 maalia saivat tuttuun tyyliin jatkoa. Loppulukemiksi saatiin finaalissa 15-10, joka takasi Vuorenveikoille ansaitun ja joukkueen historian ensimmäisen ”pojan”.
– Alakerran luuta
