Kisamenestystä Korvenkylästä!
Julkaistu 18.05.2014
Vuorenveikkojen Haukka-lauma pärjäsi upeasti piirin sudenpentukisoissa Korvenkylässä 17.5.2014, sijoittuen toiseksi kymmenen lauman sarjassa.
Onnea pojat!
Kuvia kisoista galleriassa.
vuodesta 1957
Vuorenveikot ry on lappeenrantalainen partiolippukunta, joka toimii Mäntylässä. Retkeilyyn suuntautunut lippukuntamme tarjoaa pääasiassa partiotoimintaa Lappeenrannan eteläisen alueen lapsille ja nuorille.
Lippukuntamme koko on noin viisikymmentä henkeä eli kooltamme olemme melko pieni lippukunta. Toimintamme on kuitenkin sitäkin nohevampaa ja ennen kaikkea aktiivista.
Vuorenveikkojen Haukka-lauma pärjäsi upeasti piirin sudenpentukisoissa Korvenkylässä 17.5.2014, sijoittuen toiseksi kymmenen lauman sarjassa.
Onnea pojat!
Kuvia kisoista galleriassa.
Julkaistu 01.04.2014 Parveilijat & Vuorenveikot kutsuvat kaikki piirin partiolaiset kisailemaan perinteisessä pyöräpartiotaitokilpailussa, Jarrun lenkissä 24.-25.5.2014 Hepohiekalle. Osanotto-oikeus Osanotto-oikeus on kaikilla piirin partiolaisilla, joilla on vuoden 2014 jäsenmaksu maksettuna. Säännöt Kilpailussa noudatetaan piirin partiotaitokilpailujen sääntöjä sekä soveltuvin osin SP:n partiotaitokilpailujen sääntöjä. Kilpailijoiden on noudatettava liikennesääntöjä ja tunnettava SP: n turvallisuusohjeet. Sarjajako Tyttövartiot kilpailevat sinisessä ja …
Julkaistu 01.04.2014 SIPU RUHA Kätevyys: 15 24 Istuin * * Litran mitta * * Tiedot: 26 27 Generalissimus * * Norppa * * Kyläniemi * * S-Market Ruokolahti * * Vuositähdet * * Taidot: 33 43 Reikä * * Asento * * Tieto vai Taito * * Hydrauliikka * Huoltotalli * * Makkara * * …
Vuorenveikot ry:n syyskokous pidettiin viime lauantaina 26.10.2013. Kokouksessa valittiin lippukunnan hallitus tulevalle vuodelle. Joonas Pekkonen väistyy lippukunnanjohtajan tontilta ja tilalle tulee Paulus Väyrynen. Kokonaisuudessaan ensi vuoden hallitus näyttää tältä:
Paulus Väyrynen (LPKJ)
Ilari Lattu
Joonas Pekkonen
Tero Piiparinen
Jani Tiainen
Julkaistu 19.06.2013 Jämsä-Jukolaan Vuorenveikot suuntasivat korkeilla odotuksilla ja jännittyneillä mielillä. Tavoitteena oli saada kaikki Veikot maaliin kaikki rastit leimattuina. Rohkeimmat uskalsivat unelmoida viime vuoden tuloksen (1299.) parantamisesta. Riskien minimoimiseksi herra Lippukunnanjohtaja kävi ostamassa nastalliset Jalaksen suunnistuskengät ja kauniin punaiset suunnistustrikoot. Lopulta kello löi 23.00 ja lähtölaukaus ammuttiin. Veikko uudenkarhealla Petzl Nao-otsavalaisimella varustettuna kirmasi hämärtyvään keski-suomalaiseen …