Skip to content

VUORENVEIKOT

vuodesta 1957

  • Ikäkaudet
  • Miten mukaan?
  • Historia
    • Lippukunnanjohtajat
    • Jäsenmäärä
  • Yhteystiedot
    • Hallitus
    • Toimihenkilöt
    • Ryhmänjohtajat
    • Ansiomerkkitoimikunta
  • Kolovuorot

Vuorenveikot ry on lappeenrantalainen partiolippukunta, joka toimii Mäntylässä. Retkeilyyn suuntautunut lippukuntamme tarjoaa pääasiassa partiotoimintaa Lappeenrannan eteläisen alueen lapsille ja nuorille.

Lippukuntamme koko on noin viisikymmentä henkeä eli kooltamme olemme melko pieni lippukunta. Toimintamme on kuitenkin sitäkin nohevampaa ja ennen kaikkea aktiivista.

Syyskokouksen päätöksiä

8.8.2017
Julkaistu 25.10.2012

Vuorenveikot ry:n syyskokous pidettiin 25.10.2012 Virelässä. Mukana oli lippukunnan kaikki lippukunnanjohtajat vuodesta 2001 tähän päivään. Lippukunnanjohtajana jatkaa tekniikan ylioppilas Joonas Pekkonen. Vuodenvaihteessa lippukunnan hallitukseen liittyy jäsenet Jani Tiainen ja Paulus Väyrynen.  Vanhat jäsenet, Herman Lange, Ilari Lattu ja Tero Piiparinen jatkavat hallituksessa.

PS. Vuonna 2013 vuorenveikot vaeltavat lumella, vesillä ja kuivalla maalla.

Kuvia kesäleiriltä!

8.8.2017
Julkaistu 23.09.2012

Kuvia Taiteen tuulet –kesäleiriltä voi nyt mennä katsomaan galleriasta.

Viikottaiset kokoukset!

8.8.2017
Julkaistu 11.09.2012

Vuorenveikkojen viikottaiset kokouset ovat alkaneet:

 

Ilves-lauma (7-10 vuotiaille) tiistaisin klo 17-18

Seikkailijavartio Tontut (10-12 vuotiaille) keskiviikkoisin klo 17-18

Tarpojavartio Porkkanapäät (12-15 vuotiaille) maanantaisin klo 19-20

 

Ryhmänjohtajien yhteistiedot löytyvät täältä ja kolovuorot löytyvät täältä.

Vuorenveikot Facebookissa!

8.8.2017
Julkaistu 18.04.2012

Vuorenveikot ry on liittynyt Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Käy tykkäämässä. Sivuilla tiedoitetaan uusista ja vanhoista tapahtumista ym. hyödyllisistä asioista.

Peukuttamaan pääset tästä.

Kangas-Karhus

8.8.2017

Julkaistu 03.04.2012 Vuorenveikkojen tämänvuotinen kevätretki Kangas-Karhus järjestettiin Kasukkalan maastoissa 31.3–1.4.. Aamu alkoi kävelymatkalla autoilta kodalle. Tässä vaiheessa vielä yöpakkasen kovettama keväthanki kantoi suhteellisen hyvin raavaimmatkin veikot. Kirkkaassa aamunpäivän loisteessa retkeläiset harjoittelivat toimintaa eksymistilanteessa, puukon käyttöä ja huoltoa sekä puuhun kiipeämistä. Lounaaksi nautittiin loimulohta perunamuusin kera. Iltapäivällä vielä kisailtiin kuka sai kasattua korkeimman rakennelman lumesta. Yksilökilpailun …

Lue lisää

Artikkelien sivutus

  • Previous
  • 1
  • …
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • Next

Vuorenveikot ry

Viimeisimmät artikkelit

  • Pikkujouluretki 2025
  • Syysretki 2025
  • Kevätretki 2025
  • Pikkujouluretki 2024
  • Syysretki 2024

Linkkejä:

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry

Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Arkistot

  • joulukuu 2025
  • syyskuu 2025
  • huhtikuu 2025
  • joulukuu 2024
  • lokakuu 2024
  • elokuu 2024
  • heinäkuu 2024
  • toukokuu 2024
  • maaliskuu 2024
  • toukokuu 2023
  • maaliskuu 2022
  • marraskuu 2020
  • lokakuu 2020
  • syyskuu 2020
  • toukokuu 2019
  • huhtikuu 2018
  • helmikuu 2018
  • elokuu 2017
  • toukokuu 2016
  • marraskuu 2015
  • heinäkuu 2014
  • toukokuu 2014
  • huhtikuu 2014
  • lokakuu 2013
  • kesäkuu 2013
  • joulukuu 2012
  • lokakuu 2012
  • syyskuu 2012
  • huhtikuu 2012
  • tammikuu 2012
  • lokakuu 2011
  • toukokuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • helmikuu 2011
  • tammikuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • tammikuu 2010
© 2026 Vuorenveikot ry